Tänään on 26.3.2011 ja on pimeä ilta Townsvillessä Adventures Resortissa. Olemme olleet täällä keskiviikosta alkaen. Cairnsissa vietimme lomaa lomasta ja makasimme laguunilla ja otimme aurinkoa.
Olimme Cairnsissa 10 päivää ja vaihdoimme kotia kahdesti. Ensin asuimme kolme päivää Gilliganessa kahdeksan hengen dormissa, jossa oli jäätävän kylmää öisin. Sitten muutimme Global Waterfrontiin, jossa kotina oli kolmen sängyn 10 neliön ikkunaton koppi, mutta ranta = laguuni oli kadun toisella puolella. Kolme viimeistä yötä vietimme Global Centressä, jossa olimme siistissä kolmen hengen huoneessa, josta meinasi happi loppua öisin (ei ikkunoita ulos). Olemmekin alkaneet arvostella majoitusta sen mukaan onko huoneessa ikkuna (luksusta) tai onko siinä peiliä (deluksusta) lisäksi naulakoista tai nauloista saa erikseen kunniamaininnan. Topi Torakan sukulaisten puuttuminen on jo liian paljon vaadittu.
Cairnsissa oli koko kymmenen päivän ajan trooppinen lämpö ,+ 30 astetta ja etupäässä aurinkoista, vaikka sadetta luvattiin. Lisäksi ilman kosteuspitoisuus lähenteli koko ajan 100 prosenttia. Aurinkorasva oli tarpeen, koska Queenslandissa UV-säteily on suhtkoht aina ekstreemissä ja ihosyöpiä todetaan täällä eniten maailmassa (Queensland = The sunshine state). Niveat ja Lancomet ovat olleet tarpeen, mutta siitä huolimatta Maija poltti silmäluomensa ja hetken aikaa oli vaikeaa sekä aukaista että sulkea silmiä.
Cairnsissa tuli tutuksi irkkupubin P.J O`Brianin motto Before you call ”one for the road be sure you know the road”. Jouduimme ottamaan 3 lisämajoitusvuorokautta, jotta pääsimme yksimielisyyteen siitä mikä road otetaan.
Queenslandissa (jo kolmas osavaltio meille muuten) näkyi jo paljon enemmän aboja. Ja ikävä kyllä aika useasti he vaikuttavat olevan yhteiskunnasta syrjäytyneitä jo nuorena.
Teimme upean retken moottoroidulla purjeveneellä, Passions of Paradise, Isolle valliriutalle (The Great Barrier Reef, Unescon suojelukohde). Avomerellä isossa aallokossa menimme snorklaamaan kaikissa vermeissä värikkäitä kaloja ja koralleja. Merivesi oli kirkasta ja kokemus oli ikimuistoinen. Meren elävät ja korallit olivat sanoin kuvaamattoman kauniita (keskityimme yhteen asiaan, kuvaaminen olisi ollut jo liian vaativaa, jopa naiselle).
Retki oli muutoinkin onnistunut: lounas oli runsas ja hyvä. Iltapäiväksi meidät vietiin pienelle lintujen valloittamalle saarelle, jossa uimme ja otimme aurinkoa. Laivan miehistö oli ystävällinen ja nuorekas ja tosi kiva ja komea…
Olemme tavanneet reissullamme muutamia nuoria suomalaisia backpackereita, joilta me vanhat kurpat tai kuten paikalliset sanovat nätisti ladyt tai darlingit olemme saaneet hyviä vinkkejä matkantekoon.
Matka Townsvilleen pitkittyi hiukan, kun Globalin respa ei herännyt ajoissa ja myöhästyimme dösästä. Ei se mitään, saimme uudet liput iltapäiväksi ja 50 aussin dollaria lounasrahaa. Ja rahat menivät uusiin sortseihin, bikineihin ja toppeihin!
Townsville ei ole varsinaisesti turistikaupunki. Täällä meidänkin majapaikassa asuu paljon Irlannista tulleita työmiehiä.
Townsvillen vetonaula on Magnetic Island, jossa on parikymmentä hiekkarantaa, joista suurimmalla osalla ei voi uida box jellyfishin (meduusat) vuoksi ollenkaan tai ainoastaan verkotetulla alueella. Kävimme päiväretken saarella ja totesimme, että emme halua mennä sinne asumaan, vaan kaupunki riittää meille hyvin.
Ilmat ovat olleet sateisia ja viileitä, siis alle + 30 astetta.
Maijan synttäreitä juhlittiin paistamalla paikallista barramundia . Illalla kävimme vielä paikallisessa pubissa nauttimassa muutaman VB:n.
Huomenna (29.3.) jatkamme matkaa Airlie Beachille, josta olemme varanneet majoituksen kahdeksi vuorokaudeksi. Toivomme, että aurinko paistaa siellä.
Kerrankin kun meillä oli suunnitelma, sekin meni v….ksi. Bussin lähtöpaikassa meille kerrottiin, että dösät eivät sinä päivänä kulje Townsvillestä etelään, koska Bowenissa tulva on katkaissut tiet. Vettä satoi rankasti myös Townsissa. Jäimme odottelemaan seuraavaan päivään bussien mahdollista kulkemista. Yöpaikaksi saimme buukattu, koska kaikilla muillakin oli sama tilanne, vain aivan hirveen mörskän, kotona tämä olisi niitä paikkoja, johon sos.toimisto antaa maksusitoumuksen tai oikeastaan Suomessa edes spurgut eivät asuisi tässä paikassa. Seuraavana päivänä meille kerrottiin, että bussit kulkevat aikaisintaan perjantaina 1.4. Vaikka meillä oli koti varattuna ja maksettuna Airlie Beachiltä, totesimme, että nyt on aika muuttaa suunnitelmia. Siltä istumalta aukaisimme netin (jumalan kiitos kannettavasta tietokoneesta) ja ostimme seuraavalle päivälle lentoliput Brisbaneen. Liput maksoivat n. 160 dollaria/hlö, eli hinta oli huokea. Yöksi majoituimme matkamme tähän mennessä idyllisimpään paikkaan The Reef Lodgeen. Sinne olisi voinut jäädä pitemmäksikin aikaa, jos Towns olisi vielä kiinnostanut. Viereinen Molly Malones oli myös kiva paikka, jossa Maija ja Katja tutustuivat aussilaisiin kohtalotovereihin, jotka myös olivat jääneet jumiin.
Brisbanen lentokentällä teimme lennosta J päätöksen lähteä bussilla Noosaan. Ketään meistä ei oikeastaan kiinnostanut jäädä miljoonakaupungin vilinään. Katjalla ei ollut näkö päässä eikä ilmeisesti myöskään kuulo, joten bussimatka ja suunta tulivat hänelle hiukan yllätyksenä. Matkustimme siis torstaina yli 1300 km:n matkan. Olimme Noosassa neljän maissa iltapäivällä hiukan hämmentyneinä, janoisina, nälkäisinä ja ilman majapaikkaa. Onneksi koti löytyi tien kadun toiselta puolelta ystävällisen bussikuskin opastuksella. Paikka oli viehättävä, vanha puurakennus, mutta yösija maksoi 30 dollaria/yö/hlö. Ja ilmastointi tarkoitti kattotuuletinta. Noosassa ilma on lämmin, mutta trooppinen kosteus ja kuumuus jäi kahden tunnin lentomatkan päähän.
Tänään lauantaina 2.4. olemme toista päivää Dolphins Beach Housessa ja olemme täällä ensi viikon perjantai-aamuun. Majapaikka vaikuttaa mukavalta, vähän tämmönen hipahtava, buddhahenkinen, pinkki paikka, noin 2 minuutin päässä rannasta. Meri on aistittavissa ja kuultavissa vaikka ei meidän majotuksen näkyvissä. Lisäksi National Park on kivenheiton päässä.
Olemme edelleen täällä Noosassa ja jatkoimme olemistamme täällä juuri kolmella yöllä, joten lähtö jonnekin tapahtuu maanantaina (11.4.). Tourists don`t know where they´ve been, travellers don`t know where they`re going; emme siis ole turisteja.
Lauantaina näimme rannalla, kun hengenpelastajat pelastivat kolme surffaripoikaa merihädästä. Aallokko on valtava ja jopa moottoroidulla pelastusveneellä oli vaikeuksia selvitä tyrskyistä pelastettavien luo.
Sää vaihtelee täällä Noosassa koko ajan, sataa, paistaa ja taas sataa. Ja sade on aina rankkasadetta. Näppärä pitää olla että ehtii rannalle/rannalta ennen sadetta.
Nyt voi jo sanoa, että alkaa jo vähän kyllästyttää tämä matkanteko ja koti-ikäväkin on välillä tosi kova. Ikävä on myös omaa musiikkia; musiikin puutteessa olemme laulaneet teemalauluamme ”Täällä Pohjantähden alla” usein, vaikka sanoja emme muista paljon. Sadepäivinä ei voi juuri muuta kuin vetelehtiä, maata punkassa, lukea, notkua Facessa, pelata pasianssia, nyppiä karvoja. Maija on käyttänyt matkabudjetista ison osan kirjojen ostamiseen ja Katja lupaa, että ei pelaa koskaan enää pasianssia ja Tarja on kävellyt polvensa kipeeksi.
Nämä backpackerit ovat melkein aina nuoria, Tarja ja Maija ovat yleensä vanhimmasta päästä, mutta ilahduimme kovasti, kun edellisessä majapaikassa oli ainakin 80-vuotias pappa tekemässä aamiaista aamulla kun heräsimme! Packereiden elämään sopeutuminen on ollut haastavaa, mutta olimme omasta mielestämme sopeutuneet siihen melko hyvin. Ruuanlaitto on vaillinaisilla vehkeillä luovaa ja ruokavalio on ollut yksipuolista pastaa ja kasvishässäkkää. Tänään teimme kuitenkin hyvääkin ruokaa: paistettua barramundia, höyrytettyjä kasviksia ja munamajoneesia. Näissä paikoissa voi pestä ja kuivata pyykkiä, katsoa tv:tä tai filmejä, käyttää nettiä ja tutustua eri paikoista tuleviin ihmisiin. Ensimmäinen kysymys on se, mistä maasta tulet, mihin olet täältä menossa, missä olet ollut ja kauanko olet Ausseissa ja millaiset ilmat täällä on ollut. Lopuksi kysytään vielä koska lennät kotiin ja mistä. Meitä on luultu kaikiksi muuksi paitsi suomalaisiksi. Aika monet eivät osaa sijoittaa Suomea kartalle. Täällä Noosassa meidän kämppäkavereina ovat olleet irkkutyttö ja japsityttö. Toisessa huoneessa on ollut ruotsalaisia, sveitsiläisiä, englantilaisia ja irlantilaisia. Tää paikka tuntuu olevan ruotsalaisten suosiossa. Joku suomalainenkin on täällä käynyt, koska täältä löytyi suomenkielinen kirja. Usein näissä paikoissa työskentelevät ihmiset ovat myös itse backpackereitä, jotka saavat työllä ilmaisen majoituksen ja jotain muutakin.
Saimme tänään uuden kämppäkaverin, nuoren saksalaismiehen nimeltään Alex. Hän kertoi aloittaneensa matkan yhdessä kaverinsa kanssa, mutta erimielisyydet olivat johtaneet teiden eroamiseen. Hänestä kolmen yhteinen matkanteko on helpompaa. No, helpoksi tätä ei voine sanoa, haasteita on riittänyt, mutta edelleen sovimme samaan huoneeseen ja käytämme yhteisiä saippuoita ja shampoita. Kirjanpito yhteisistä menoista tapahtuu suomalaisella Scred-ohjelmalla ja sisulla. Suosittelemme ko. juttua kaikille yhdessä matkustaville, vaikka sen logiikka aukenikin meille hitaasti. Oman läppärin mukaan ottaminen ja nettiliittymän hankkiminen on ollut hyvin tärkeää yhteydenpidon kannalta.
Suomesta täällä olemme löytäneet oikeastaan vain Marimekon tuotteita. Ja kukaan ei tunne suomalaista musiikkia, paitsi eilen irkkupoika muisti Suomen euroviisuvoiton.
On keskiviikko, 20.4., ja olemme Brisbanen lähellä leirintäalueella asunto-autossa. Ystävämme Juha ja Raija tulivat hakemaan meitä perjantaina Hervey Baysta. Lauantaina siirryimme heidän ystävien Antin ja Liisan talon pihaan parkkiin Sunshine Coastille ja nauttimaan talon vieraanvaraisuudesta. Maanantaina lähdimme isäntäperheen ystävien Assin ja Kaisan tykö Connondaleen, joiden pihassa parkkasimme pari yötä. Vettä satoi tauotta.
Hervey Bayssa ollessamme kävimme päiväretkellä Fraser Islandilla, joka on maailman suurin hiekkasaari ja se on Unescon maailmanperintölistalla. Saarella matkustettiin saksalaisella pomppivalla Bettyllä kapeita ja kuoppaisia hiekkateitä. Istuimme takapenkillä ja joka pompun kohdalla, ja niitä oli paljon, kiljaisimme ja nauroimme; kanssamatkustajat oikein odottivat uutta pomppua tulevaksi.
Saarella on 75 Mile Beach ja tosi pitkä ranta se olikin. Saarella ei voida uida rannoilla haiden vuoksi, mutta saarella on myös järvi, Lake McKenzie, jossa on pehmeää ja todella puhdasta vettä.
Japanilainen Maheno-laiva haaksirikkoutui Fraserin rannalle ja se on jätetty ruostumaan rantaan kivaksi kuvauskohteeksi.
Aboäidit kertoivat The Pinnaclesissa (hiekkamuodostelmia) tyttärilleen mitä he saavat tehdä tai oikeastaan mitä he eivät saa tehdä: nainen ei voi soittaa didgeridoota, käyttää keihästä tai kalastaa. Mies ei saa puhua anopilleen suoraan vaan aina kolmannen henkilön kautta.
Olemme reissullamme tavallisen backpackeri-elämän lisäksi päässeet tutustumaan Australiassa asuvien suomalaisten siirtolaisen elämään useassa siirtolaispolvessa. Olemme kuulleet mielenkiintoisia elämäntarinoita ja tavanneet ihania, ystävällisiä ja vieraanvaraisia ihmisiä.
.
